Oulun Fröökynät
Tyttökuoro Oulun Fröökynät perustettiin 1988 täyttämään silloisessa oululaisessa kulttuurielämässä ollu tyhjiö. Ensimmäisenä kuoronjohtajana toimi opettaja Liisa Räisänen, jonka pitkäaikainen työ loi hyvät edellytykset kuoron toiminnalle. Myöhemmin kuoronjohtajina ovat toimineet Marjaana Argillander, Sonka Perkola, Kirsti Karhumaa ja Ruusa Saarinen. Kuoroa on johtanut syksystä 1999 Ahti Sepp. Hän on toiminut musiikinopettajana ja kuoronjohtajana Virossa ja Suomessa. Ahti tarjoaa kuorolle kansainvälistä ja monityylistä ohjelmaa.
Oulun Fröökynät ovat iältään 12 vuodesta vuodesta ylöspäin. Kuoro harjoittelee säännöllisesti viikoittain. Harjoitusten lisäksi kuoro kokoontuu laululeirille vähintään neljä kertaa vuodessa. Kuoro antaa tytöille laajan musiikkikasvatuksen, sillä laulamalla tulevat tutuiksi musiikin eri tyylit keskiaiksesta hengellisestä kirkkomusiikista kansanlauluihin ja perinteiseen naiskuoro-ohjelmistoon asti. Nuoret saavat kuorossa konkreettisen kosketuksen suursäveltäjien tuotantoon laulamalla itse heidän teoksiaan. Uusille laulajille on oma kuoronsa, Lauluflilkat, jonka tehtävänä on valmentaa tulevia Fröökynöitä. Lauluflikkoja on johtanut syksystä 2000 Marja Kansanen.
Tyttökuoron toiminta on muutakin kuin laulamista. Tytöt muodostavat tiiviin ryhmän, jossa ponnistellaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Aktiivinen toiminta kuorolaisena, esiintymiset, leirit ja yhteiset matkat opettavat yhteistyöhön, kasvattavat vastuuta ja antavat elämyksiä.
Oulun Fröökynöillä on vuosittain useita konsertti- ym. esiintymisiä. Kuorolla on myös kokemusta erilaista kuorokatselmuksista sekä Unkariin, Viroon ja Belgiaan suuntautuneista konserttimatkoista. Kuoron laulamista voi kuulla 1996 äänitetyltä Oulun NMKY:n 100-vuotisjuhlaäänitteeltä "Että he kaikki olisivat yhtä".
Taustajärjestö Oulun NMKY ry:n kristillinen kasvatus tukee nuoria elämän suurten kysymysten ääressä. Kuorolaisten vanhemmat ovat Oulun NMKY:n lisäksi tärkeä tausta- ja tukiryhmä.
Ks. kuoron omat kotisivut www.onmky.fi/osastot/of
Yhteystiedot:
Tyttökuoro Oulun Fröökynät, Raatintie 7, 90100 OULU, fax 08-3110376
Puheenjohtaja Pirjo Nyman, p. 040-8613483, e-mail: perhe.nyman@jippii.fi
Sihteeri Erja Paso-Hietala, p. 08-8155 554 (ark. klo 12-16), e-mail erja.paso-hietala@onmky.fi