YMCA175
4.-8.8.2019 Lontoo 

YMCA175 oli kansainvälinen erityisesti nuorille johtajille tarkoitettu nuortentapahtuma, joka rakentui Lontoon “ExCeL” -areenan ympärille. 

Tapahtuman tavoitteina oli:

  • tuoda nuoria ihmisiä yhteen oppimaan, jakamaan kokemuksia, toimimaan ja ottamaan vastuuta
  • juhlia 175-vuotiasta YMCA-liikettä ja sen nuoria, jotka muuttavat yhteisöjään
  • luoda positiivista muutosta ja muokata tulevaisuutta yhdessä nuorten johtajien kanssa

YMCA175 ohjelma järjestettiin Lontoon ExCel-areenalla, jossa meidänkin joukkueemme vietti aikaa päivittäin osallistuen mm. työpajoihin, keskustelutilaisuuksiin sekä iltaohjelmiin. Ohjelmista mieleen jäi erityisesti kaupunkirakentamiseen keskittynyt työpaja, johon meiltä osallistuivat Joose ja Miikka. Jussin, Tiian ja Katjan mieleenpainunein työpaja oli ilmapallo-työpaja, jossa tarkoituksena oli oppia käyttämään ilmapalloja tarinankerronnan apuvälineenä. Moni ryhmästämme osallistui tapahtuma-alueella myös erilaisiin urheiluaktiviteetteihin, joissa pääsi tutustumaan YMCA:n kehittämiin uusiin urheilulajeihin. Uusien lajien merkeissä pääsimme pelaamaan kansainvälisessä seurassa muun muassa sveitsiläisiä ja amerikkalaisia vastaan. Iltaisin alueella järjestettiin yhteisohjelmia. Iltaohjelmissa oli hienoja puheenvuoroja ja paljon musiikkia. Vaikka iltaohjelmat olivat hienoja, olivat ne tyyliltään toistensa kopiota ja siksi viimeisenä iltana tuntui, kun katsoisi samaa ohjelmaa kuin ensimmäisenä iltana. 

Tarinankerrontaa ilmapallojen avulla -työpaja.

Tapahtuma-alue Excelillä oli melko suuri ja alueelle mahtui monenlaista tekemistä ja nähtävää. Erityisesti Joosen mieleen alueelta jäi vanha brittien YMCA:n “sotkuauto.” Kyseinen, mm. ensimmäisessä maailmansodassa rintamajoukkoja palvellut huolto- ja lääkintäajoneuvo oli tapahtumahallissa esillä ja yllätys yllätys ostettavissa. Vielä tältä reissulta ajokki ei tarttunut mukaan, mutta leikittelimme ajatuksella että ainakin jos lento meidät jättää niin kakkoskyyti on jo varmistettu. Lisäksi tapahtuman mobiili-integraatio oli mielestämme hyvin toteutettu. Tapahtuman sovelluksella sai varata itselleen juuri ne ohjelmat, mitä halusi ja alku-, väli-, sekä lopetusjuhlan ohjelmaan oli mahdollisuus osallistua omalla laitteella. 

Reissun aikana ehdimme tutustua myös Lontooseen turistien silmin kierrellen nähtävyyksiä. Tutustuimme mm. Luonnonhistorialliseen Museoon, Buckinghamin Palatsiin ja useisiin uusiin kaupunginosiin, joista mainittavimpina Camden Town ja Notting Hill. Liikuimme paikasta toiseen metroilla ja junilla. Monelle Lontoon julkinen liikenne oli aivan uudenlainen kokemus. Joosen mukaan Lontoon metro oli päräyttävä kokemus, joka yllätti käyttäjäystävällisyydellään. Aivan ongelmitta matkustaminen ei kuitenkaan sujunut, sillä muutaman kerran metro ehti sulkea ovensa ennen kuin kaikki olivat sisällä. Myös maksamisen kanssa esiintyi pieniä ongelmia, mutta asemien ystävällinen henkilökunta onneksi auttoi. 

Tytöt Camden Marketilla.

Lopuksi haluamme vielä antaa muutaman neuvon matkaa suunnitteleville. Tärkeintä on lähteä reissuun rohkeasti ja kokeilla uusia juttuja. Jussin ja Tiian neuvon mukaan matkaa suunnitellessa on hyvä tutustua kohteeseen ennakkoon ja määrittää mitä minäkin päivänä tehdään, jolloin matkasta ehtii saada kaiken irti. Mukaan kannattaa myös kerätä mukava porukka, jolloin matkustaminenkin on mukavaa. Lisäksi matkustettaessa kannattaa muistaa, ettei kaikkialla maailmassa osata huomioida ruoka-aine allergioita yhtä hyvin, kuin meillä Suomessa. Tälläkin reissulla muutama seurueestamme sai tyytyä tyhjään lautaseen ruoan sijaan.

Kaiken kaikkiaan matka oli ikimuistoinen. Opimme paljon uutta ja pääsimme tutustumaan uuteen kulttuuriin ja ympäristöön sekä näkemään miten YMCA vaikuttaa eri puolilla maailmaa. Haluamme kiittää matkastamme ja taloudellisesta tuesta Suomen NMKY:tä ja Oulun Ynniä. Yhteydenpito molempien tahojen kanssa oli helppoa ja järjestelyt sujuivat ongelmitta. 

Mukana kokemassa ja näkemässä:
Katja Jurmu, Tiia Niemelä, Sini Huotari, Maria Koskela, Miikka Willman, Joose Yrjänäinen ja Jussi Käkönen