![]() |
||||||||||||||||||||
|
|
"Sävelet, Herra, soit meille sä lahjaksi aivan…” Nämä Oulun NMKY:n Mieslaulajien ensimmäisen johtajan Olof Tawastin kuoron tunnuslauluksi NMKY-liikkeen näkemyksen mukaisesti ihmisen tulee kehittyä sekä ruumiillisesti, henkisesti ja hengellisesti. Mieslaulajien toiminnassa tämä toteutuu taiteellisesti korkeatasoisen hengellisen ja muun mieskuoromusiikin harjoittelemisena ja esittämisenä. Kuoro perustettiin v.1952 Oulun NMKY:n alaosastoksi. Alkuvuosina Tawastin johdolla kuoro esitti yksinomaan hengellistä musiikkia. Toiminta sai uutta sisältöä Teemu Linnalan aikana. Ohjelmistoon otettiin “maallisia” lauluja ja kuoro liittyi Mieskuoroliittoon. Ohjelmisto monipuolistui ja taiteellinen taso nousi, kun Kalervo Kullas v.1962 aloitti 22 vuotta kestäneen johtajakautensa paikkakunnalta muuttaneen Linnalan jälkeen. Näkyvimpinä osoituksina tästä olivat kolmas palkinto mieskuorojen A-sarjassa v.1976 Vaasassa sekä v. 1975 toiminnasta kuorolle myönnetty Immun Kippo ja Vuoden mieskuoron arvo. Elias Palolan johtajakaudella taiteellinen taso säilyi korkeana. Äänenmuodostuksen opettajana ja sovittajana mainetta niittäneen Palolan työntäyteiseen kauteen sisältyi myös kaksi äänitettä. Vuonna 1991 kuoro julkaisi ekumenisen levyn Hiljaa niin kuin kaste, 1995 ilmestyi Herättäjä-yhdistyksen Silmäisi eteen, jolla kuoroa lisäksi johtaa Seppo Härkönen. Joulukuussa 1993 aloitettiin joulukonserttiperinteen elvyttäminen. Syksystä 1995 alkaen kuoroa johti 10 vuoden ajan monipuolisen kuoronjohtajataustan (mm. Ynnin Pojat) omaava Paavo Männistö. Oulun NMKY:n 100-vuotisjuhlaäänitteelle kuoro lauloi Männistön johdolla Oulun "Ynnin" tunnuslaulun Riennä riemuin sekä muita NMKY-henkisiä lauluja. Syyskuussa 2005 kuoro sai johtajakseen historiansa ensimmäisen naisjohtajan. Nivalalaissyntyisen Lea Ulvisen johtajakausi kesti paikkakunnalta muuton vuoksi vain kaksi vuotta. Kuoron seitsemäntenä taiteellisena johtajana toimii syksystä 2007 alkaen Ahti Sepp. Kotimaassa kuoro on esiintynyt "Hetasta Helsinkiin" sekä osallistunut kuorotapahtumiin ja -kilpailuihin. Ulkomaiset esiintymis- ja kilpailumatkat ovat Pohjoismaiden lisäksi vieneet laulajajoukon Amerikkaan ja Kanadaan, Kiinaan ja Japaniin sekä lukuisiin Euroopan maihin. 60-vuotias Oulun NMKY:n Mieslaulajat toteuttaa edelleen tärkeintä tehtäväänsä, Jumalan Sanan julistamista, kirkkokonsertein ja avustamalla jumalanpalveluksissa sekä esiintymällä Oulun NMKY:n eri tilaisuuksissa. Muu mieskuoromusiikki rikastuttaa kuoron toimintaa ja esiintymisiä ja mahdollistaa monipuolisten taiteellisten tavoitteiden toteutumisen. |
|||||||||||||||||||