Fröökynät ovat tehneet ulkomaanmatkoja noin joka toinen vuosi ja Lauluflikat pienempiä kotimaan matkoja vuosittain. Näitä matkoja varten kuoro kerää tarvittaessa rahaa eri keinoin, esim. myyjäisin ja myymällä Oulun Y-killan perinteistä adventtikalenteria. Johtokunta suunnittelee matkojen ohjelman sekä budjetin. Mukana matkalla on aina myös huoltajia. Alla tietoa muutamasta viimeisimmästä matkastamme.
Fröökynät
** Elokuussa 2008 osallistuminen Euroopan NMKY:n Real Life -festivaaliin Prahassa.
Matkakertomus, kirjoittanut Anna Tilvis

Kuva: Rauno Varonen
Kuorolla oli kolme esiintymistä festivaaliviikon aikana. Tässä ollaan tosi toimessa keskuslavalla myöhäisenä iltahetkenä.
** Elokuussa 2006 esiintymismatka Viroon (Tarto, Viljandi).
Matkakertomus, kirjoittanut Anna Tilvis

Tartossa kävelimme keskikaupungin vanhoja katuja, katsastimme yliopiston päärakennuksen ja päädyimme 'suutelevat teinit' -patsaan äärelle. (Kuva ja teksti: Anna Tilvis)

Konserttipaikkana Tarton yliopiston Historiamuseon Valkea sali. Puitteet olivat mitä parhaimmat ja konsertissa kuului laulamisen ilo ja esittämisen rentous. (Kuva ja teksti: Anna Tilvis)
Lauluflikat
** Kesäkuussa 2008 Tampereelle.
Matkakertomus, kirjoittanut Pia Kortessalo.

Kuva: Katja Vierelä
** Kesäkuussa 2007 Sieviin ja Kalajoelle. Katso leirin kuva-albumi täältä.
Matkakertomus, kirjoittanut Merja Knuutila-Tervala.

Kuva: Elise Kärkkäinen
** Toukokuussa 2006 Hailuodon Marjaniemeen.
Matkakertomus, kirjoitattanut Paula Kuivas

Kuva: Tiina Nurmela
** Toukokuussa 2005 Oulaisten Lomaparatiisiin.
Matkakertomus, kirjoittanut Elise Kärkkäinen

Kuva: Elina Wiedeman