HARJOITUKSET

Nuorisokuoro Oulun Fröökynät harjoittelee viikoittain ONMKY:n toimitiloissa eli Ynnillä 2. kerroksen juhlasalissa, Raatintie 7. Pääsääntöisesti pienet ja isot tytöt harjoittelevat eri päivinä, mutta tarpeen mukaan harjoitellaan sekä molemmat yhdessä että myös muiden kuorojen kanssa.

Viikkoharjoitukset:
* FLIKAT Ynnillä keskiviikkoisin klo 1830 – 2000
* FRÖÖKYNÄT Ynnillä torstaisin klo 1700 – 1945

Viikkoharjoitusten ohella pidetään yhteisiä laululeirejä 3-4 kertaa vuodessa suuntautuen useimmiten Rokuan Vaulujärvelle Ynnin leirikeskukseen.

Lisäksi tarpeen mukaan järjestetään yhteisiä laulupäiviä kotikunnailla 1-2 kertaa vuodessa.

Harjoitustauolla keväällä 2017 (kuva: Vera Ruokonen)

Kaikenlaisia varusteita tammikuun harkoissa 2017 (kuva: Silja Laitinen)