Avoimet paikat

Paina tästä

Mielekästä vapaa-ajan toimintaa

Korista, musaa, pelejä, tanssia ja chillailua iltaisin hyvässä seurassa. Toiminta on avointa kaikista taustoista tuleville nuorille ja nuorille aikuisille, pääasiassa 14-35-vuotiaille. Osa toiminnasta on rajattu tarkemmin tietyille ikäryhmille, jolloin tästä maininta aina tapahtumien mainoksissa. Toiminta alkaa Oulussa kesäkuussa 2020. Seuraa ajankohtaista tiedotusta Oulun Yökoriksen Instagramissa.

Tavoite

Yökoris on toimintamalli, jossa matalan kynnyksen liikunnan avulla pyritään tarjoamaan nuorille ja nuorille aikuisille mahdollisuuksia yhdessä harrastamiseen. Tavoitteena on vähentää syrjäytymistä ja edistää eri väestöryhmien yhteensulautumista Oulussa. Yökoris -hanke on saanut STEA:lta (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) kolmen vuoden rahoituksen toiminnalle vuosiksi 2020-2022.

Historiaa

Yökoris-toimintamalli on saapunut Suomeen Saksasta, mutta malli on kopioitu pitkälti Yhdysvalloista. Suomessa Yökoris-toiminta käynnistyi vuonna 1998, kun Helsingin NMKY:n nuorisosihteeri Ilpo Laitinen innostui konseptista ja toi sen Suomeen. Yksinkertaistaen mallissa on kyse siitä, että nuorisotyöntekijä jalkautuu nuorten keskuuteen, eikä päinvastoin. Mallissa ohjaaja menee musiikkilaitteiden kanssa nuorten pariin sinne, missä on pelit käynnissä tai muuta nuorten toimintaa. Konseptissa oleellisista on aikuisen läsnäolo nuorten parissa.

Toiminta alkoi vuonna 1998 Kuutamokoripallo -nimisenä projektina VR:n makasiineilla Helsingissä. Toiminta järjestettiin aluksi iltaisin, josta juontaa myös vuonna 1999 käyttöön otettu nimi Yökoripallo, joka myöhemmin muutettiin Yökorikseksi. Vuosien saatossa tapahtumiin on tullut muitakin lajeja, kuin vain koripalloa, mutta nimi on silti säilytetty ennallaan. Tapahtumat voivat sisältää kaikkea liikunnallista aktiviteettia riippuen alueesta ja puitteista missä tapahtumaa vietetään. Pääasia on kuitenkin se, että osallistujat liikkuvat ja hyvät bileet saadaan pystyyn!

Vuoden 2018 alussa Yökoris-toiminta käynnistyi Turussa ja vuotta myöhemmin toiminta alkoi myös Tampereella, kun YMCA Tampere sai STEA:lta rahoituksen toiminnan toteuttamiseen.

(Lähde: Teemu Poussa – HELSINGIN NMKY:N YÖKORIS-TOIMINTAMALLI JA SOSIAALINEN PÄÄOMA -pro gradu-tutkielma.)

Yökorista muualla

Yökoris Helsinki

Yökoris Turku

Yökoris Tampere

Yhteistyökumppanit

Hanke toteutetaan yhteistyössä mm. Oulun Kaupungin, ODL:n, Oulun NNKY:n, Nuorten Ystävien, Vuolle Setlementin, sekä Helsingin, Turun ja Tampereen NMKY:n kanssa.

Akseli Hinkkala

Akseli Hinkkala

Hankekoordinaattori

050 362 2341

akseli.hinkkala(a)onmky.fi