Sosionomi Iitu Juola aloittaa 1.2.2021 Oulun NMKY:n liikuntaetsivänä. Liikuntaetsivätoiminta on osa Suomen NMKY -liiton koordinoimaa Liike-hanketta, jossa lisätään kokonaisvaltaista tukea tarvitsevien 16–29-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta. Kohderyhmän nuoret jäävät liikuntatoiminnan ulkopuolelle moninaisista syistä. He voivat olla yksinäisiä, koulun ja työelämän ulkopuolella tai muutoin syrjäytymisvaarassa. Liikkumattomuuden taustalla voi olla mm. kavereiden puute, vaikeus päästä liikkeelle, arjen hallinnan haasteet sekä rahan ja sosiaalisten taitojen puute. Liike-hankkeessa nuoret saavat yksilöllistä tukea liikkumiseen hankkeen liikuntaetsiviltä sekä paineettoman harrastusyhteisön muista toimintaan hakeutuneista nuorista.
Liikuntaetsivään voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Yhteystiedot löytyvät täältä. Yhteyttä voi ottaa tukea tarvitseva nuori itse, nuoren lähipiiri tai nuoren kohdannut yhteistyökumppanimme. Liikkeellä hyvää oloa!